Solvikin päiväkotihanke: miljoona sinne, miljoona tänne
Hämeenlinna on päättänyt investoida neljä miljoonaa euroa uuden 77-paikkaisen päiväkodin rakentamiseen Solvikin alueelle. Kaupunginhallituksen äänestyksessä kokoomus, keskusta ja yksi perussuomalaisten jäsen olivat sitä mieltä, että asia olisi syytä palauttaa valmisteluun. Se olisi totisesti ollut oikea päätös.
Käikälän ja Katuman alueilla varhaiskasvatusikäisten lasten määrä on pysynyt ennallaan tai laskenut.
Lähialueella on päiväkoteja, kuten Tarvasmäki ja Katuma, jotka voisivat osin huolehtia lasten tarpeista, eikä Kutalan päiväkotikaan ole ajallisesti kaukana.
Alkuperäinen kolmen miljoonan euron budjetti on paisunut neljään miljoonaan. Kustannusten nousu vaikuttaa kaupungin käyttötalouteen ja saattaa pakottaa tinkimään muista palveluista.
Kaupunkilaiset ansaitsevat vastuullista ja harkittua verovarojen käyttöä.
Lisäksi vanhan päiväkodin purkutyöt eivät sisälly tähän neljän miljoonan euron budjettiin – lasku tästäkin tulee kaupungille maksettavaksi joko suoraan tai välillisesti.
Samalla kun kaupungissa toteutetaan talouden tasapainotusta, sammutellaan katuvaloja, nostetaan käyttömaksuja ja käsitellään peruskorjausta odottavien rakennusten pitkää ja kallista listaa, näin kallis ja ei-välttämätön investointi nostaa kysymyksiä siitä, ohjaavatko realistiset taloudelliset raamit suunnittelua vai sopeutetaanko budjettia aina nouseviin kustannuksiin.
Siirrettävät ja muunneltavat moduuliratkaisut voisivat olla kustannustehokkaampi ja joustavampi tapa vastata alueen varhaiskasvatuspaikkojen tarpeeseen lyhyellä aikavälillä. Ne mahdollistaisivat tilojen käytön joustavuuden ilman näin suurta investointia, mikä olisi sekä taloudellisesti järkevämpää että vastuullisempaa verovarojen käyttöä.
Vähintäänkin olisi pitänyt pysyä alkuperäisessä kolmen miljoonan euron budjetissa – mistä se ylimääräinen miljoona puristetaan ja kenen kustannuksella?
Kun jokainen päättäjä tietää, kuinka vaikeaa on hakea säästöjä olemassa olevista palveluista, niin silloin katse pitää kohdistaa ehdottomasti investointilistaan ja välttää ei-pakollisia hankkeita.
Kaupunkilaiset ansaitsevat vastuullista ja harkittua verovarojen käyttöä.